Illalla havahtuminen. Herääminen. Muisti, miksi joskus Toiseen ihastui. Se ilkikurisuus ja haaste. Pilke silmäkulmassa. Samaan aikaan ujo ja rauhallinen, mutta kuitenkin luja ja itsevarma. Minun kanssani varovainen. Ihanan, aidon varovainen. Ettei riko.

Löysin ikävän, löysin ihastuksen. Juteltiin, naljailtiin, suunniteltiin, pohdittiin. Oltiin lähellä, viestein. Muistin, tämä on se turvallinen. Tämä on se aito, rehellinen. Tämä on se, joka välttää kaikin tavoin satuttavansa ja vasta harjoittelee tapoja pitää huolta. Niin alkumatkassa ja kokematon mutta niin lupaavat otteet.

Onnellinen odottaminen. Murheellinen pettymys, Toinen ei pääsekkään.

Hämmennystä.

Juuri löysin tunteet jotka pitikin olla viikonloppua varten läsnä. Juuri löysin iloa ja toivoa siitä, että kokeilemme yhdessä uusia tapoja viettää aikaa. Pieniä isoja askeleita eteenpäin.

Oli reissussa, kotinsa on kaukana, minä olen kaukana. Joutui lähtemään kauemmas minusta, lähemmäs kotiaan.

Ikävä. Ymmärrys. Huoli.

 

_______________

Uusi otti yhteyttä eilen. Jäi rauhallisempi olo. Tunne tietynlaisesta petoksesta laimeni hyväksyvämmiksi ajatuksiksi. Mies joka teki virheen, ehkäpä tuntee siitä kiinnijäämisen pelon levottomuutta. Ei ehkä katumusta, mutta jonkinlaista halua antaa asian olla mennyttä sekä merkityksetöntä. Halua siitä, ettei minkään tarvitsisi muuttua. Se on mielestäni hyväksyttävää. Sitä ei tarvitse sanoin pyytää. Annan sen mielelläni, pyytämättä. Reiluudesta ja välittämisestä.

Katseissa jatkossa aina muisto, kuinka ollaan joskus koskettu ja oltu kaksi. Nautin siitä ajatuksesta, tunnen hallitsevani jollain tavalla kaikkea, tapahtunutta ja nykyistä. Ja hallinnan tunne on tärkeä.

Tovi, palaan reissuun, ja näemme taas. Odotan ensimmäistä tilannetta. Ensimmäistä katsetta. Olen luja ja vahva, siksi tiedän, ettei roolini muutu. Minusta ei tule Yhtä virhettä, taikka Kertakäyttökontaktia. Kunnioitus säilyy ja muuttuu osittain pelon sävyttämäksi. Miksikö, koska käsissäni on kortteja joilla voin myös tuhota.

Kerran ihastunut on aina viehtynyt. Sitä tulee Uusi olemaan. Kuten kävi Kolmannelle, kuten kävi Toiselle.
- Oletteko jo huomanneet, kuinka mielelläni kummittelen mielissänne?

Niinhän sen piti mennä, että kun löytää hyvän miehen, se on siinä.

Tämä huolehtii. Ottaa kainaloon. Silittelee. Kallistaa karkkikulhoa jotta yletän ottaa, kun makaan sohvalla pää hänen sylissään tyttökaverin kanssa puhelimessa jutellen. Naureskelee mukana jutuille, vaikka kuuluisi teeskennellä ettei kuuntele.

Tämä mies on hiomaton timantti. Kovassa kiihkossa ottaa ohjat, nappaa syliin ja kantaa makuuhuoneeseen. Ihanan tuhmaa.

Saan katsella läheisteni leveneviä hymyjä ja säihkyviä silmiä kertoessani, millainen mies tämä on. Ovat rakastuneet jo tapaamatta. Huomaan kuuntelevani, kuinka kaiken keskellä meistä kahdesta tulee lopulta vielä jotain suurta.

Tämä mies on sellainen josta ei halua luopua. Ja silti, haluan yhä päästä polttamaan näppini tuhmien poikien kanssa..

Aamuherätys. Vetivät peiton päältä. Tajusin että paita oli nostettu kainaloihin, en muista kumman vedin ensin takaisin päälle paidan vai peiton. Näkivät luultavasti rinnat. Se on ihan fine, ei väliä. Uusi nukkuu lusikassa selän takana. Sen näkivät ainakin. Sitä aavistelivat varmaan jo illalla. En tiedä kuka arvasi kulun ensin, minä, Uusi vai he. Siitä ei kuitekaan tarvitse erikseen puhua, kysellä, kommentoida. Näistä asioista ei töissä huudella, se kuuluu asiaan.

Läsnä kuitenkin yksi joka tietää kuvion Kolmannen kanssa. Se unohtui illalla, se muistui vasta aamulla.

Yöllä keittiön lattialla, selälläni. Mies haarojen välissä. Oma lantio nautinnosta kohollaan, farkkujeni vyö ja napit avattu. Kouri ahnaasti lantiota, vyötäröä, rintoja. "Sulla on mahtavat rinnat". Jäi mieleen, yleensä rakastavat persettä.

Katseellako kerroin illan aikana, että olen hyväksynyt sinut, saat ottaa? Mulla on himot, olen tässä. Jätinkö pallon ja annoin miehen viedä? Luultavasti. Koska sillä ei olisi väliä, voin jos haluan, ja kuitenkin saan jos haluan. Otin taas. Annoin taas.

Keittiöstä sohvalle. Heitteli tyynyjä että mahtui taakse. Hämärä muistikuva, halusin kaivautua raamikkaan miehen kainaloon nukkumaan. Tuntea olevani seksikäs, pieni ja hoivattava. Kuten usein muulloinkin. Kuten oikeastaan aina. Kuten oikeastaan suhteeni miehiin tätä nykyä kulminoituu: täytyy olla silmissään seksikäs, sellainen jota tahtoo himosta repiä ja omaa maskuliinisuutta todistellen painaa kainaloonsa.

Jossain kohtaa kielsin. Kieltämisen ilostako? Halu olla tilanteen herra, komentaa koska osaa? Muistan havainnon, alushousut ovat kosteat, vaikka pysyivät jalassa koko yön. Mikä sai kieltäytymään seksistä, josta olisin kuitenkin nauttinut? Pitikö kieltää todistaakseen että se olen minä joka määrää. Koska minähän määrään.

Parin päivän päästä, facebook kaveruus. Melkoinen pettymys. Oletin vapaaksi mieheksi. Salaa suunnittelin mielessä, tästä kohtalaisen salainen seksikumppani reissuelämään. Voisi käydä luona kun pyydän.  Likaista kylläkin, asuntoon ja sänkyyn, jossa minun ja Kolmannen touhuista ei ole kulunut kuukauttakaan. Jos jäisimme kiinni ei haittaa, koska kumpikin vapaita.

Pettymys ei liity huonoon omaan tuntoon, pettymys tuli siitä ajatuksesta, että näin helppoa ja muiden silmissä hyväksyttyä pettäminen tosiaan on. Pettymys pamahti voimakkaana kasvoille, koska kaikesta huolimatta olin miettinyt mahdollisuutta, että ehkä tämä kylmänä seksisuhteena alkava kuvio voisi johtaa rakastumiseen, suhteeseen, tulevaisuuteen ja onnellisuuteen, jos niin haluan. Ei sitä tietä, taaskaan, ole.

Sitten, eräs nimeltä Toinen haluaa luokseni viikonlopuksi. Mietti ääneen, jos kahdeksi yöksi. Jotenkin epäilyttää, pitkä aika, en ole varma mitä ajatella. Vaikka yhdessä kohtaa en muuta halunnutkaan kun hänet jatkuvasti vierelleni.

Kolmas on nyt kauempana. Mutta meneekö tieto, nyt vai myöhemmin vai koskaan. Kertooko Hän joka tilanteeni Kolmannen kanssa tietää. Vai vihjaako tapahtuneesta Uusi, jos ei Kolmannesta ja minusta tiedä. Haluaako saaliilla kehua. Uskaltaisiko jos tietää meistä, tuskinpa. Tulisi keskinäistä mustasukkaisuutta. Kumpikin tarkka omastaan ja kumpikin tulella käyvä. Kokeeko kumpikin omakseen jollain kierolla tavalla, vaikka kummallakin sama salaisuus, kotona jo yksi oma..

Heitin siis ohimennen taas yhden lusikan soppaan. Enkä vieläkään jaksa tuntea olevani mitenkään paha tai kiero, vaikka olenkin. Tätä on elämä nyt, tälläisiksi on arvot ja ajatukset hioutuneet. Jos se on varattu, sillä ei ole väliä. Jos se tykkää aidosti minusta, se tuntuu hyvältä mutta silti maistelen muutakin. Jokaiselle on se hetkensä, yksi on kuviossa reissunpäällä toinen vapailla, elän montaa elämää eläen kuitenkin vain yhtä. Enkä välitä.

 

Jos ei tämän aidommin voi elää ja tilanteisiin tarttua, oletko yhä sitä mieltä, että aitous on hyve?